Valmiina kesään, osa 1: Täydellinen rusketus

Aurinko on jo muutaman kerran vihjaillut olemassaolostaan ja rohkeimmat ovat ehkä uskaltaneet jo jättää paksuimmat talvikaavut vaatekaappeihin. Huhtikuun puoliväli on mennyt jo aikapäiviä sitten (jos joku ei ole muistanut vilkaista kalenteriaan), joten kesä on enää kitakivenheiton päässä. Tässä vaiheessa on hyvä aika alkaa valmistaa itseään lomailukuntoon, ja kukapa teitä siihen paremmin osaisikaan valmentaa, kuin oma rakas tyylitaiturinne Darian!

Valmiina kesään on moniosainen juttusarja siitä, kuinka kesästäsi tulee täydellinen.

Ohjeet täydellisen rusketuksen saavuttamiseen

Kukapa ei haluaisi näyttää siltä, kuin olisi juuri nauttinut pitkän ja rentouttavan loman auringon alla. Seuraavia ohjeita noudattamalla sinun on mahdollista näyttää yhtä tyylikkään päivettyneeltä, kuin olisit juuri palannut Hawajilla.

1. Auringonpalvonta

Ensimmäinen, joskin myös eniten aikaa vievä, mutta takuuvarma keino on ottaa aurinkoa. Eikä ainoastaan satunnaisesti, vaan mahdollisimman paljon. Käytä hyödyksesi jokainen pieni hetki, jona aurinko sattuu paistamaan pilvien lomasta. Ennen auringonottoa on syytä levittää iholle reilusti laadukkaita öljyjä, jotta rusketuksesta tulisi entistäkin intensiivisempi. Muistakaa myös varoa palamista, hailakanpunainen väri on mennyt muodista jo aikoja sitten. Paras aika auringonottoon on tietenkin oppituntien aikaan, unohtakaa siis opiskelu ja nauttikaa terveellisestä auringonpaisteesta.

2. Tekorusketus

On olemassa keino myös niille ihmisille, jotka haluavat rusketuksen välittömästi, eivätkä jaksa paneutua rannalla loikoilemiseen. Markkinoilta löytyy jos jonkin sorttista itseruskettavaa, joiden avulla kuka tahansa saa tehtyä itsestään muutamaa sävyä tummemman. Tässäkin asiassa perussääntö menee niin, että mitä kalliimpi, sen parempi. Halvimpia itseruskettavia ei kannata edes vilkiasta. Itse suosittelen tilaamaan voiteet Italiasta, jossa niihin on usein sekoitettu hieman yksisarvisen sarviijauhetta, joka tekee sävystä luonnollisemman. Tekorusketuksen kanssa on myös olemassa omat riskinsä ja kokeilu voi mennä helposti pieleen. Kannattaa kysyä siis neuvoa voiteen käyttämiseen kokeneemmalta, kuten esimerkiksi minulta.

3. Taikakeinot

Mikäli kokee olevansa tarpeeksi etevä noita tai velho, on mahdollista myös yrittää taikoa itselleen rusketusta. Loitsua valitessa on hyvä myös ottaa selville mahdollinen vastamanaus, jos tulos ei vastaakaan täysin odotusta. On myös olemassa taikaliemiä, joilla voi saavuttaa kauniin rusketuksen. Näiden liemien mahdollisia sivuvaikutuksia ovat kuitenkin hiusten tummentuminen, hillitön karvoituksen liikakasvu sekä epämääräinen kutina, joten tätä keinoa suositellaan käytettäväksi vain omalla vastuulla.

Näiden kolmen vaihtoehdon kurinalaisen noudattamisen jälkeen sinulla pitäisi olla kesään mennessä seksikäs rusketus ja mielettömät rusketusrajat, joilla saat kellistettyä rantaleijonan kuin rantaleijonan. Grauh!

Kirjoittanut Darian Bringham

Jätä kommentti